Tipujen kehityksest√§ ūüź£

Heippa taas ūüĎč Nyt sain vihdoin revitty√§ aikaa tipujen kehityksest√§ kirjoittamiseen. Arki on alkanut taas kes√§n j√§lkeen rullaamaan toden teolla, ja lapset menneet kouluun ja p√§iv√§kotiin.

Eli, laitoimme koneeseen 15kpl siitosmunia 29.7.Viidenten√§ haudontap√§iv√§n√§ l√§pivalaisin munat ensimm√§isen kerran, ja huomasin kahdeksassa munassa kehityst√§. Seitsem√§nten√§ haudontap√§iv√§n√§ n√§imme ensimm√§iset liikkeet, ja voi sit√§ onnenriemua, kun huomasimme t√§m√§n, ja olimme vihdoin onnistuneet kasaamaan toimivan koneen! ūü§© L√§mp√∂tila oli s√§√§detty siis termostaatilla 37-38¬įc, ja kosteuden pidin vesikipon avulla 50-55%.

Karu totuus on kuitenkin, että vain vahvat selviävät, ja näin kävi myös tässäkin tapauksessa. Kaksi sikiöistä kuolivat haudonnan varrella. Ensimmäisen kuolleen sikiön havaitsin 12 haudontapäivänä. Kuolleen sikiön tunnistaa ensinnäkin siitä, että se ei liiku, ja toiseksi siitä, että sikiön ympäröimät verisuonistot ovat kadonneet. Joskus myös kuollut sikiö kehittää ympärilleen ns. veririnkulan, mikä on siis punertava rinkula joka ympäröi sikiön. Tätä ei aina tapahdu, mutta se on kuitenkin varma merkki sikiön kuolemasta.

Toinen tipu menehtyi muutama päivä tämän toisen jälkeen. Samanlailla huomasin kuoleman liikkumattomuudesta, sekä siitä, että sikiö ei vastannut muiden sikiön kokoa. Myös edellä mainitut verisuonistot olivat kadonneet.

Nyt elet√§√§n haudontap√§iv√§√§ 16, ja siis matkassa mukana 6kpl hyvinvoivia tipusiki√∂it√§ ūüėć Siki√∂t ovat t√§ytt√§neet melkein kokonaan munan tilan, ja l√§pivalaisussa on jo hyvin hankala havaita liikett√§, on kuitenkin mahdollista jos on vain tarpeeksi aikaa tuijotella, ja oikein pime√§ huone. Seuraava etappimme on tuleva ”lockdown”, mik√§ tapahtuu 18 haudontap√§iv√§n j√§lkeen. ”Lockdown” tarkoittaa siis kirjaimellisesti koneen sulkua. Munien k√§√§nn√∂t tulisi t√§ss√§ vaiheessa lopettaa kokonaan, jotta siki√∂t p√§√§sev√§t rauhassa asettumaan tulevaan kuoritumisasentoon. My√∂s l√§pivalaisu siis luonnollisesti lopetetaan t√§ss√§ vaiheessa. Seuraava mit√§ teemme, on kosteuden nosto 75%, kun ensimm√§inen halkeama munassa /munissa havaitaan. N√§in estet√§√§n se, ett√§ tiput eiv√§t p√§√§se kuivahtamaan kuoriinsa kiinni kuoriutuessaan.

Nyt siis on en√§√§n muutama p√§iv√§ j√§ljell√§, ja j√§nnitys todellakin tiivistyy! ūü§© Kolme lastamme odottavat malttamattomina tipujen kuoriutumista, ja t√§√§ll√§ jo pohditaan kuumeisesti tipuille nimi√§ ūü•įMy√∂s varsinainen tipuh√§kkimme valmistui t√§n√§√§n,(t√§st√§ teen oman postauksen, kun on toiminnassa) ainoastaan l√§mp√∂lamppu puuttuu, jonka haemme huomenna hankkijalta.

Nyt ollaan jo siis siin√§ vaiheessa, ett√§ seuraava postaus on toivottavasti tipuista ūüź£ūüėć Niin I H A N A A! ūüėć

Alas tiputtelen hieman kuvia tipujen kehityksest√§ viikkojen varrelta ūüĎá ūüź£

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *